lauantai 18. helmikuuta 2012

Wiii

En myönnä mitään mutta on ihan mahdollista, että viime kirjoituksestani on yli kuukausi aikaa. Ei mulla nytkään mitään järkevää sanottavaa ole, mutta kerrankin taas koneella niin ajattelin päivittää vähän.
tässä sitä alkaa jo miettiä millasen mekon haluais wanhoihin...vuotta etuajoissa
 Eilen eli perjantaina oli aika monen lukion Wanhojen tanssit, myös  meidän. Olin itse yleisönä, koska olen ykkösellä mutta ai että niitä ihania pukuja ja hauskoja tansseja! <3 En jaksais odottaa ens  vuotta, kun pääsee itse tanssimaan wanhoja :3 Mulla on jo mahdollinen parikin, mutta asioissa on pari mutkaa joten en vielä liehakoi.
 Kävin tänään salilla mitä oon tehnyt koko viikon tiistaista lähtien. Mulla on viikon ilmaiskäynnit Sykkeellä ja tiistaina ne loppuvat. Mutta haluaisin ihan kunnon salikortin, että voisin käydä säännöllisesti. En oo mikään urheilija eikä multa löydy motivaatiota mihinkään mutta salilla jaksan käydä kavereiden kanssa. Ja tuloksia syntyy aikanaan.
vois tähdätä tälläseen kroppaan xD
 eipä mulla muuta ja toikin mitä kirjotin oli taas niiiiiiiin kiinnostavaa että taidan suosiolla mennä pois. Mutta mutta juu, moromoro!

ps pyydän anteeksi että toi ylempi kuva on sijoiteltu niin perseelleen mutta blogger temppuilee ja en vaan jaksa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti